Asiaa Asiakaskeskeisyydestä

“Mee pois äiti kakka”

Kolmen tunnin (katkonaisilla) unilla töihin, toimistolle selviytyminen on jo voitto. Pikakelaus edelliseen yöhön - kello 2.38 uhmaikäinen (huomautan tässä, että hän täyttää kriteerit 110 %) ilmoittaa yli tunnin rauhoittelu/nukutusyrityksen jälkeen, että mee pois äiti kakka, haluun isin. No, ei auta, hän on työmatkalla. Esikoinen herää painajaiseen, haluaa viereen. Päädymme kaikki kolme meidän sänkyyn, jossa kaksi tappia valtaa 90 % pinta-alasta. Viimeisen kerran, kun vilkaisen kelloa, se on 5.56. Tuleva työpäivä kauhistuttaa jo.

Olet lukija kenties tässä kohtaa hämmentynyt ja tarkistat, että mihin oletkaan nyt eksynyt. Ei täällä puhuta strategiasta, liiketoiminnasta tai mittareista. Ei ole mitään pohdintaa siitä, mitä on insight tai miten tekoälyä voi tutkimuksessa hyödyntää. Millainen se tulevaisuuden asiakas on? No ei ole siitäkään mitään. Mistä tämä sitten kertoo?

No ihmisestä tietysti! Ihminen, joka on samaan aikaan äiti, kollega, tytär, kaveri, kummitäti, “se, jolla on tosi huono suuntavaisto” ja joka tällä hetkellä paikkailee kohta kuusi vuotta kertynyttä univajetta (tietäjät - valitettavasti - tietää). Välillä unohdamme liian helposti kaiken tämän taustalla vaikuttavan, kun yritämme suoriutua arjesta ja porskuttaa tehokkaasti eteenpäin palaverista toiseen, projektista toiseen. Unohdamme olla empaattisia ja kilttejä toisillemme, pysähtyä hetkeksi kyselemään toisiltamme, miten menee? Ja oikeasti kuunnella ja kuulla, mitä sille toiselle kuuluu. Sillä on ihan valtava merkitys.

Ehkä tämä kirjoitus on samalla kiitos omille kollegoilleni, jotka ovat kannatelleet, kun takana on alussa kuvatunlainen yö tai kärsivällisesti uudelleenmuotoilleet asiaansa, kun kohmeiset aivoni eivät ole saaneet ajatuksesta kiinni neljännelläkään kerralla. Ja ilman muuta suuri kiitos myös päiväkotien supertähdille, oltaisiinhan me aivan hukassa ilman teitä.

Kolmen tunnin unien työpäiviä on varmasti monella muullakin - ja eri syistä. Itse selvisin siitä, ennen kaikkea koska uhmaikäinen teki aamulla sovinnon päiväkotiin lähtiessämme toteamalla “äiti rakas elämäni”.

Suunta siis ylös ja eteenpäin! Vaikka välillä unohtelee asioita (kuten sen, että tämän blogin deadline oli jo viime viikolla) tai buukkailee kollegalle palaveria menneisyyteen. Ihmisiähän me vain ollaan, hyvä niin eikä unohdeta sitä.

Laura Calderón Westö
Insight Specialist