Asiakaslähtöisen brändistrategian ABC

Brändistrategiaosaaminen on tutkitusti markkinointijohtajien mielestä kriittisintä osaamista menestyksen kannalta. Lue Business Directorimme Mikko Hovin ohjeet asiakaslähtöisen brändistrategian rakentamiseen.

Brändistrategiaosaaminen on markkinointijohtajien mielestä kriittisintä osaamista tulevaisuuden menestyksen kannalta. Näin kertoo tuore Gartnerin tutkimus, johon vastasi 2020 aikana 400 markkinointijohtajaa ympäri maailman. Jälkeen jäävät muun muassa muodikkaat analytiikka, digitaalinen kauppa ja markkinointiteknologiat. Tämä kuulostaa ilahduttavan terveeltä paluulta perusasioihin.

Brändistrategian tärkeimpänä osa-alueena on tavattu pitää erilaistumista, differointia.  Workshopeissa on tutkittu kuumeisesti, missä voisimme olla erilaisia kuin kilpailijat ja vasta-argumentoitu ehdotuksia perustellen, että kilpailijakin voisi väittää samaa. Tämä on kuitenkin vain pieni osa tarinaa. 

Erilaisuus auttaa toki erottumaan massasta, mutta harva asiakas on valmis maksamaan pelkästä erilaisuudesta. Asiakaslähtöinen brändistrategia lähtee siitä, että ensin tunnistetaan, mitä tärkeäksi koettua brändi voi asiakkaalleen tarjota. Vasta tämän jälkeen tulee pohdittavaksi, miten tehdä se erottuvalla, tunnistettavalla, johdonmukaisella ja miksei sitä kautta myös erilaistavalla tavalla.

Hyvin tiiviisti asiakaslähtöisen brändistrategian ABC kuuluu näin: 

A Ymmärrä, miten voit olla asiakkaallesi iloksi tai hyödyksi, mikä tuottaa asiakkaallesi arvoa.

B Ymmärrä omat vahvuutesi.

C Päätä, mistä haluat olla tunnettu.

D Kommunikoi lupauksesi innostavalla, tunnistettavalla ja johdonmukaisella tavalla.

E Lunasta arvoa tuottava lupauksesi systemaattisesti eri kohtaamispisteissä asiakkaidesi kanssa.

Brändien vahvuus mitataan niiden kyvyllä vaikuttaa valintoihin. Tärkeämpää kuin mitä teet ja sanot, on se, mitä asiakkaasi sinusta ajattelevat. Vaikea uskoa, että Volvo aikoinaan oli ainoa automerkki, joka olisi voinut luvata olevansa turvallinen. Mutta niin vaan moni sitä tänä päivänä ensisijaisesti turvallisena pitää. Wolt ei ollut ensimmäisenä markkinoilla, mutta valloittaa maailmaa vahvan teknologiaosaamisensa avulla. Voit otsikkotasolla olla täysin samalla tontilla kuin kaikki muutkin. Menestyneimmät brändit elävät brändistrategiansa todeksi muita kokonaisvaltaisemmin, systemaattisemmin ja kiinnostavammin. 

Jos haluat keskustella lisää asiakaskeskeisistä brändistrategioista ja niiden toiminnallistamisesta, ota yhteyttä: Mikko Hovi, p. 044 502 1234,  [email protected].  

P.s. Lue myös casemme Vincitin brändistrategian päivittämisestä!

Mikko Hovi
Business Director