Perinteiset reseptit rakentavat voittavaa tiimiä yksilöiden varaan. Huomion pitäisi kuitenkin olla siinä, mitä heidän päidensä välillä tapahtuu.
Yrityksissä syntyy yhä vähemmän uusia ideoita ja innovaatioita. Pohjimmiltaan se johtuu työpaikkojen vuorovaikutuksen laadusta ja määrästä, sanoo aivotutkija Katri Saarikivi.
Katri Saarikivi on psykologi ja kognitiivinen neurotieteilijä eli yleisemmin aivotutkija. Hän tekee tutkimusta Turun yliopistossa ja on osakkaana Samoi Oy -nimisessä yrityksessä, joka ratkoo työelämän vuorovaikutuksen ongelmia. Hän on tehnyt tiimeineen pitkään tutkimusta yhteistyön aivomekanismeista ja verkkovuorovaikutuksesta yhdessä lukuisien suomalaisyritysten kanssa.
”Työpaikan vuorovaikutuksen laatu määrittää aika pitkälle sen, mihin tiimi voi yhdessä yltää ideoiden ja oivallusten ja niitä seuraavien innovaatioiden tasolla. Tiimissä voi olla vaikkapa kahdeksan täydellistä luovaa neropattia, jotka eivät vain saa linkattua aivojaan yhteen, minkä takia luova yhteistyö ei yksinkertaisesti onnistu.”
Yritysmaailmassa elää ajatus sankaritoimitusjohtajasta, joka yksin innovoi yrityksen menestykseen. ”Voi tietenkin olla, että jossain kohtaa tarvitaan uniikki visio, joka saattaa kuitenkin hälventyä, jos sitä hirveästi ryhdytään ryhmässä miettimään. On niinkin, että ihmiset usein samanmielistyvät vuorovaikutuksessa. Eli jos liian varhaisessa vaiheessa ideoidaan vain yhdessä, syntyy keskimääräistä.”
Lähipäivistä ja vuorovaikutuksesta
Työpaikalla kannattaisi miettiä, keiden aivot sopivat parhaiten yhteen ideoiden synnyttämiseksi. Tähän tarvitaan aivoja, jotka näkevät poikkeavia asiayhteyksiä ja keksivät uutta. Myös realismia tarvitaan. Mukaan ei kannata sen sijaan ottaa ihmistä, joka kritisoi uusia ajatuksia koko ajan, mutta ei keksi tilalle mitään uutta. Se voi haitata kokeilua ja eteenpäin menoa.Toistaiseksi vuorovaikutus on ollut yrityksissä vielä epämääräinen käsite, johon ei tahdo löytyä oikeaa sanastoa. Vuorovaikutuksen laadusta tehtyä aivotutkimustakaan ei välttämättä tunneta tai oteta vakavasti. Ylipäätään yrityksissä ei hyödynnetä aivotutkimusta niin paljon kuin voitaisiin.
Vuorovaikutusta kuvataan arkikielellä usein fiilikseksi, joka ryhmässä vallitsee.
”Niin sanottu voittavan tiimin resepti perustuu perinteisesti yksilöihin, vaikka meidän pitäisi olla ennen kaikkea perillä siitä, mitä ihmisten välillä tapahtuu. Vuorovaikutus joutuu usein turhien juttujen laariin. Ajatellaan, että tiimien työn laatu on kiinni tehokkuudesta tai muista ihmisen pään ulkopuolisista asioista. Ei tajuta, että nimenomaan se, mitä päiden välillä tapahtuu, on olennaista”, jatkaa Saarikivi.
Jos ja kun yrityksissä on havahduttu luovan ajattelun ja toisaalta vuorovaikutuksen merkittävyyteen, se on usein tapahtunut kielteisten ilmiöiden kautta kuten sen, että ideoita ja innovaatioita syntyy vähemmän kuin ennen. Asiaa on yritetty muuttaa vaikkapa lisäämällä toimiston lähipäiviä, mikä on saattanut tarkoittaa käytännössä vain sitä, että ihmiset tulevat työpaikalle hoitamaan omia Teams-kokouksiaan.
Aivotutkijan mukaan kukin meistä voi parantaa luovaa ajatteluaan joutenolon avulla, jolloin ajatukset pääsevät harhailemaan. ”Olen itsekin yrittänyt tehdä esimerkiksi niin, että en ota ratikassa kännykkää esiin vaan katselen maisemia ja annan ajatusten harhailla.”
Luova ajattelu ei ainakaan pääse vauhtiin vartin mittaisissa Teams-kokouksissa, joissa pitäisi keksiä jotain uutta. Luovat aivot eivät yksinkertaisesti toimi siihen tapaan.
”Moni on kokenut, että parhaat ideat voivat tulla mieleen vaikkapa silloin, kun kävelee kotiin ilman äänikirjaa. Työelämässä ajatellaan yhä, että ihmisen pitäisi olla konemaisen tehokas, vaikka tämä peli on jo hävitty. Kannustan työyhteisöjä luovaan ajatteluun, johon liittyy myös yhdessä oleskelua, jolloin ajatukset pääsevät vaeltamaan.”
Aivotutkimuksesta puhutaan nykyään enemmän kuin koskaan. Osaltaan se johtuu siitä, että aivoja pystytään tutkimaan paremmin muun muassa aivosähkökäyrien ja erilaisten kuvantamisten avulla ja tuottamaan näin tarkempaa tutkimustietoa aivoista.
”Henkilökohtaisesti toivon tutkijana, että vuorovaikutukseen tai empatiaan liittyviä käsitteitä pystyttäisiin vielä enemmän avaamaan neurotieteen avulla, jotta asioista tulisi konkreettisempia – ettei kyse olisi oudosta hötöstä, josta ei tahdo saada otetta.”
